Purjehdus 1700-luvun tyyliin, oletko vakooja vai merisotilas?

Useinkaan eivät sääennustukset ole kiinnostaneet niin paljoin kuin viime päivinä. Kyttäsin lauantain ennusteita hyvästä syytä. Meille oli varattu paikat tykkisluuppi Dianan perhepurjehdukselle lauantaipäivälle. Tykkisluuppi on 1700-luvun tyylin mukainen avovene, joten jos vettä tulisi niin matkanteko olisi kurjaa. Mutta ilokseni lauantain säät olivat kohdallaan. Aamu oli kaunis ja päiväksi luvattiin aurinkoa ja yli 20 astetta lämmintä.... Continue Reading →

Sierra Nevadan lumihuiput ja kiemuratie La Tahaan

Ennen lomaa ajattelin että nyt on loistava mahdollisuus piipahtaa vuoristoon. En ole oikeastaan ikinä käynyt Espanjan vuoristossa, ihan vähän vain joskus muinoin matkalla rannikolta Granadaan. Joten nyt päätin että vietämme muutaman päivän vuoristossa, ehkä teemme jotain kaukaisesti vaeltamista muistuttavaa (heh) ja nautimme upeista maisemista. Löysin meille ihanan maalaistalon, jossa majoittuisimme kaksi yötä. Minulla ei ollut... Continue Reading →

Lähdön tunnelmaa

Matkapäivän aamuna ilmassa leijuu lähdön tunnelmaa. Eli mitä? Kahvintuoksua, pakattavien vaatteiden pilviä, unisia ajatuksia ja mieleen kirjattuja pakkauslistoja. Ja jääkaappi ja roskikset pitää tyhjentää. Entäs pihalla? Mitä pitää jemmata talliin, mitä jättää pihalle elämän merkeiksi. Huoh! Lähteminen ei ole matkustelussa parasta, matkalla olo on kivaa mutta perillepääseminenonparasta. En siis innolla odota usean tunnin lentoa, harva... Continue Reading →

Aalto-keskus

Istun täällä eikä täällä ole ketään. Missä niin? Istun Seinäjoen pääkirjaston hiljaisessa tilassa eikä täällä ole ketään. Kuulen ilmastointilaitteen hurinaa ja talon napsahduksia muutoin on aivan hiljaista. Miksi tulin tänne? Tämä kaunis kirjastovanhus on Alvar Aallon suunnittelema, osa Seinäjoen Aalto-keskusta. Kirjasto on valmistunut vuonna 1965 ja se on todella kaunis. Pari vuotta sitten se restauroitiin... Continue Reading →

Lakeus lakeudella

Työmatkalle Etelä-Pohjanmaalle valitsin yöpymispaikaksi Seinäjoen, koska sieltä löytyi useampi hotelli, ja on mukavaa kun voi valita. No, selailin Booking.com-sivuston hotellitarjontaa ja valitsin Sokos hotellin. Alun perin valitsin Sokos hotel Vaakunan. Oikeastaan, koska Booking.comin huonetarjonta oli juuri tuossa hotellissa vähän parempi. Lopulta päädyin kuitenkin Sokos-hotellien omille sivuille ja tarkistin vielä hotellin huonetarjonnan ja valitsin saunallisen huoneen,... Continue Reading →

Muumien tassun jäljillä, TOP 3 Muumi-paikkaa Suomessa

Tämä on puhdas fanipostaus. Rakastan muumeja, olen aina rakastanut, vaikkakin lasten myötä rakkaus joutui koville.. Fanitan Tovea ja toivoisin että voisin sukeltaa muumien maailmaan vähäksi aikaa seikkailemaan. Onneksi Suomi on muumine fanittamiseen ihan ykkösmaa. Meillä on täällä useita kohteita jossa voi fiilistellä muumien tassujen jäljillä ja livahtaa hetkeksi muumien jännittävään maailmaan, kiitos Tove! Naantalin MuumimaailmaEhdoton... Continue Reading →

Kuopiossa työmatkalla, taas..

Täällä taas, Kuopiossa työmatkalla. Itseäni ilahdutaakseni varasin yöpymisen Scandicista. Vaihtelua Kuopion hotellikokemuksiin! Varasin standard kahden hengen huoneen. Superior olisi ollut muutaman kympin kalliimpi, mutta en huonekuvausten perusteella (Booking.com) huomannut muuta eroa kuin että silloin olisin saanut järvinäköalan.. Scandic on ihan kauniilla paikalla, Kallaveden rannalla, joten ehkä olisi pitänyt maksaa se muutama kymppi järvinäköalasta... Millainen kokemus... Continue Reading →

Renessanssi. Nyt!

Kävin lauantai-iltapäivällä Kansallismuseon hienossa Renessanssi. Nyt! -näyttelyssä. Ja kyllä kannatti mennä. Ensinnäkin, jo ennen Kansallismuseoon sisälle menoa, oli ulkona oikein ihana joulupuumetsä, joka antoi oikeaa jouluntuntua, vaikka maa oli musta kuin marraskuun synkeä maanantai. Joulukuusten lisäksi puistikkoa reunustavia isoja puita oli valaistu värivaloin. Ihanaa! Toiseksi, lauantai-iltapäivällä näyttelyssä oli lisäkseni alle kymmenen ihmistä, joten siellä sai rauhassa... Continue Reading →

Löytöjä työmatkalla, osa 3

Tiedossa muutama työpäivä jälleen mukavassa Kuopiossa. Kuopio on tuttu mutta vieras, kaupunkiin liittyy muistikuvia lapsuudesta, mutta ei suurempaa nostalgiaa. Tykkään Kuopiosta ja se ei ole ollenkaan pöllömpi työmatkakohde. Tällä kertaa varasin yöpymisen Jahtihovista, aivan sataman tuntumasta. Olen aiemmin yöpynyt Atlaksessa, joka on oikein mukava ja perus siisti hotelli, mutta jossa on ärsyttävä parkkeeraus (joko Toriparkki tai... Continue Reading →

Hutkon laamasynttärit

Viime aikoina on ollut juttua lehdissä ja somessa siitä miten lastensynttärit olkavat olla liian kalliita. Että jotain hienoa pitää olla. No, useat synttärit järjestäneenä, kakut ja mokkapalat leiponeena, oli ihana helpotus pitää kuopustin 8-vuotis synttärit kodin ulkopuolella. Eikä missä tahansa, vaan Hutkon laama- ja eläintilalla Pukkilassa. Ja kyllä, kokemus oli ikimuistoinen ja joka euron väärti.... Continue Reading →

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑