Majakoissa on menneen maailman romantiikkaa, ne ovat olleet saavuttamattomissa tavalliselle tallaajalle. Ne ovat vaikeakulkuisissa paikoissa, saarillä, osa lähempänä mannerta ja osa avomeren laitamilla. Niiden hyöty meriliikenteelle on vähentynyt, mutta edelleen monet niistä toimivat ja meidän kaikkien iloksi monelle majakkasaarelle pääsee kyläilemään. Esittelen tässä seitsemän suosittua majakkaa, joihin pääsee ilman omaa venettä; Bengtskär, Isokari, Kylmäpihlaja, Söderskär, Tankar,... Continue Reading →
Kotka, puistojen pääkaupunki
Kaksi Kotkan upeaa puistoa; toinen kuin taulu ja toinen kohisee kuin meri
Päivä Kotkan Vellamossa
Vietimme mukavan päivän Merimuseo Vellamossa. Erityisesti kiinnostavaa oli tutustua Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttelyyn. Kotka, itäisen Suomenlahden helmi
Ahvenanmaa, Kökarin saari
Kökar on yksi Ahvenanmaan pienistä helmistä, niin lähellä, mutta melkein kuin ulkomailla. Matka Kökariin on elämys
Lappeenranta pikaisesti
Lappeenranta ja linnoituksen alue ovat kotimaanmatkailun kesäisiä helmiä. Pikainen visiitti eli elintärkeä kahvitauko
Kevät(loma) omalla pihalla
Kaunis toukokuun lauantai sai minutkin liikkeelle. Aurinko ja sen lämpö houkutti minut puutarhakauppaan. Aina näin keväisin kuvittelen olevani muuta kuin vihertumpelo ja haaveilen miten raivaan pihasta kesäkeitaan ja kasvatan omaa lähiruokaa; mansikoita, tomaatteja, herneitä ja perunoita! Houkuttelin kuopustin mukaani ja ajoimme kylälle ostamaan multaa ja muutamia taimia. Paikallinen rautakauppa myi 200 litraa multaa 10 eurolla.... Continue Reading →
Tänä kesänä lomaillaan lähellä kotia
Korona on sotkenut maailman elämää jo lähes puoli vuotta, meillä Suomessakin koko kevään. Kaikenlaiset suunnitelmat ovat joutuneet romukoppaan. Huoli terveydestä ja taloudesta ehkä rassaa ja lisäksi ehkä kovastikin odotetut ulko- ja osittain kotimaankin matkat ovat peruuntuneet (tai ehkä on kivempi ajatella että ne ovat siirtyneet..). Kesälomakausi on kuitenkin alkanut ja suurin osa suomalaisista aikoo viettää... Continue Reading →
Iitas Vilinas taidetta
Aina ei tarvitse matkustaa minnekään kokeakseen elämyksiä 🌟 Minulla on täällä kotona yksi kuvataiteilija kuopustini Iita, taiteilijanimeltään Iitas Vilinas. Iitan tuottama taide ilahduttaa minua joka päivä! Iitan maalausharrastus alkoi viime syksynä, kun hän pyysi maaleja ja kangasta että voisi maalata. Kävimme jälleen kerran Kissakahvila Helkatissa sekä Ateneumissa, jossa oli Helene Schjerfbeckin näyttely ja sen reissun... Continue Reading →
Hamina
Viisi -tai jotain- viikkoa omaehtoista karanteenia takana ja erityisesti teinin pää uhkaa poksahtaa. Niinpä minä hyvänä äitinä mietin minne voisimme tehdä kivan ja turvallisen retken? Aina silloin tällöin olemme retkeilleet kansallispuistoissa, mutta näinä korona-aikoina puistoissa taitaa olla tungosta. Ainakin näissä lähipuistoissa. No, näin keväällä kun pikkukaupungit vielä nukkuvat Ruususen untaan on turvallista vierailla niissä, ei... Continue Reading →
Radio- ja TV-museo Mastola
Lasten hiihtoloma oli tänä vuonna vähän ankea, meillä ei ole talvea, vaan marraskuu on jatkunut noin 150 päivää eikä minulla ollut lomaa ja olin vielä kaiken kukkuraksi kipeä. Onneksi lapset pääsivät tätinsä kanssa pariksi päiväksi mökkeilemään ja lellittäväksi. Yhteiseksi hiihtoloma-aktiviteetiksi olin suunnitellut visiitin Lahteen. Lahti on tässä vieressä, joten Lahti-piipahdus on päivätrippi. Lahdessa on Radio-... Continue Reading →