Kevät(loma) omalla pihalla

Kaunis toukokuun lauantai sai minutkin liikkeelle. Aurinko ja sen lämpö houkutti minut puutarhakauppaan. Aina näin keväisin kuvittelen olevani muuta kuin vihertumpelo ja haaveilen miten raivaan pihasta kesäkeitaan ja kasvatan omaa lähiruokaa; mansikoita, tomaatteja, herneitä ja perunoita! Houkuttelin kuopustin mukaani ja ajoimme kylälle ostamaan multaa ja muutamia taimia. Paikallinen rautakauppa myi 200 litraa multaa 10 eurolla.... Continue Reading →

Tänä kesänä lomaillaan lähellä kotia

Korona on sotkenut maailman elämää jo lähes puoli vuotta, meillä Suomessakin koko kevään. Kaikenlaiset suunnitelmat ovat joutuneet romukoppaan. Huoli terveydestä ja taloudesta ehkä rassaa ja lisäksi ehkä kovastikin odotetut ulko- ja osittain kotimaankin matkat ovat peruuntuneet (tai ehkä on kivempi ajatella että ne ovat siirtyneet..). Kesälomakausi on kuitenkin alkanut ja suurin osa suomalaisista aikoo viettää... Continue Reading →

Iitas Vilinas taidetta

Aina ei tarvitse matkustaa minnekään kokeakseen elämyksiä 🌟 Minulla on täällä kotona yksi kuvataiteilija kuopustini Iita, taiteilijanimeltään Iitas Vilinas. Iitan tuottama taide ilahduttaa minua joka päivä! Iitan maalausharrastus alkoi viime syksynä, kun hän pyysi maaleja ja kangasta että voisi maalata. Kävimme jälleen kerran Kissakahvila Helkatissa sekä Ateneumissa, jossa oli Helene Schjerfbeckin näyttely ja sen reissun... Continue Reading →

Hamina

Viisi -tai jotain- viikkoa omaehtoista karanteenia takana ja erityisesti teinin pää uhkaa poksahtaa. Niinpä minä hyvänä äitinä mietin minne voisimme tehdä kivan ja turvallisen retken? Aina silloin tällöin olemme retkeilleet kansallispuistoissa, mutta näinä korona-aikoina puistoissa taitaa olla tungosta. Ainakin näissä lähipuistoissa. No, näin keväällä kun pikkukaupungit vielä nukkuvat Ruususen untaan on turvallista vierailla niissä, ei... Continue Reading →

Radio- ja TV-museo Mastola

Lasten hiihtoloma oli tänä vuonna vähän ankea, meillä ei ole talvea, vaan marraskuu on jatkunut noin 150 päivää eikä minulla ollut lomaa ja olin vielä kaiken kukkuraksi kipeä. Onneksi lapset pääsivät tätinsä kanssa pariksi päiväksi mökkeilemään ja lellittäväksi. Yhteiseksi hiihtoloma-aktiviteetiksi olin suunnitellut visiitin Lahteen. Lahti on tässä vieressä, joten Lahti-piipahdus on päivätrippi. Lahdessa on Radio-... Continue Reading →

Lappi lasten kanssa

Kesällä 2019 vietimme loman aloituksen matkaamalla Lappia ristiin ja rastiin. Olin suunnitellut road tripin joka vei meidät Rovaniemeltä Vuotsoon ja Tankavaaraan sekä Kiiloselälle ja Saariselän kautta Inariin ja Giellajohkaan. Ja pitihän meidän pyrähtää Norjassa, huvin vuoksi tietysti. Kotimatkalla poikkesimme vielä Kuusamon seudulla. Melkoinen lähes 3000 kilometrin reitti. Ja elämyksiltään valtava. Esittelen nyt kaikki lapsiystävälliset kohteet... Continue Reading →

5 hauskaa kotimaista hotellikokemusta

Hotel Lilla Roberts Kotimaan hotellikohteista suosikkini on Helsingissä sijaitseva Hotel Lilla Roberts. Ihastuin Lilla Robertsissa erityisesti sen tyyliin, joka pitää pintansa kautta linjan. Joten huoneemme kylppärikin oli art decoa ja jopa huoneiden ovien numerokyltit olivat art deco -tyyliset. Hotellin aamupala on erittäin hyvä. Ei valtavaa määrää artikkeleja, mutta laadukkaita asioita, vieraillessamme valikoimissa oli mm. hunajasimaa... Continue Reading →

2020 Matkamessuja ja unelmia, Kreeta

Kuva: Pixabay Yksi vetovoimainen ja monipuolinen kohde, suomalaisten vuosikymmenien suosikki, on Kreikka. Manner-Kreikassa en ole ikinä käynyt, mutta Kreetalla olen viettänyt ihanan viikon ollessani teini. Olin ysiluokalla leirikoulussa jossain Aghios Nikolauksen lähistöllä ja reissasimme pitkin kaunista saarta. Muistaakseni kävimme myös lähes saaren toisessa päässä olevassa Haniassa. Ainakin vierailimme pääkaupunki Heraklionissa sekä siinä lähellä olevalla Knossoksen... Continue Reading →

2020 Matkamessuja ja unelmia!

Taas on Pohjois-Euroopan suurin matkailualan messutapahtuma taputeltu tältä vuodelta ja sen seurauksena minunkin pää on täynnä -uusia- matkaunelmia. Messuilla oli esillä matkailualan toimijoita yli 80 maasta. Matkamessujen todellista antia on asiantuntevat vinkit itselle vieraista kohteista, itsekin kävin mielenkiintoisia keskusteluja mm. Varkauden, Juvan, Krakovan ja Kreetan edustajien kanssa. Ja nyt mielessä pyörii matkustaisinko Kreetalle vai Varkauteen.... Continue Reading →

Visit Espoo ja viimonen lomapäivä

Vietin lasten kanssa viimeistä yhteistä lomapäivää Visit Espoo –hengessä. Olin sopinut illallisen Otaniemessä olevaan Fat Lizard –ravintolaan ja halusin meidän viettävän päivän lähimatkailun merkeissä Espoossa. Mutta mitä Espoossa voi tehdä? Minulle Espoosta tulee mieleen Nuuksio, mutta tällä kertaa en halunnut vaeltaa hiki päässä metsässä ja mennä illalla syömään havunoksia hiuksissa. Mutta tjaa, Espoossa on muitakin luontokohteita... Continue Reading →

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑