Kuuma Verona

Vedän perässäni matkalaukkua, äitiä, omia teinejäni sekä siskon tyttären tytärtä. Lämpötilamittari näyttää 32 astetta. Poskeni hehkuvat punaisena ja kesähatun alta vierii isoja hikikarpaloita. Pohdin miten järkevää oli tulla Veronaan heinäkuussa.

Näin nyt kuitenkin on, olemme tulikuumassa Veronan ikiaikaisessa kaupungissa. Luin jostakin, että koska Italialaiset kaupungit on rakennettu kivestä, kesäisin ne ovat kuumia kuin pizzauunit, sillä kun kivi lämpenee, se myös pitää lämmöstä kiinni. Ihmettelen jälleen itseäni, pitikö tämäkin totuus testata ja tulla tänne kiviseen pätsiin viettämään lomaa?

Tämä ajatus on päällimmäisenä kesäiseltä Veronan matkalta.

Italia ja Verona oli naispoppoomme yhteinen valinta. Kaikkia Italia kiinnosteli, tosin äitini kyllä markkinoi merellistä Kroatiaa ja ehkäpä se olisi ollut viisaampi vaihtoehto, mutta koska olen itsepäinen ja tiedän aina paremmin, valitsimme Veronan.

Suora lento Helsingistä sinivalkoisin siivin vei meidät Veronaan mukavasti aamupäivällä. Finnairin lennot olivat erittäin  asiakasystävälliset verraten esimerkiksi vuoden 2022 Kreetan lomaan, jolloin lensimme yömyöhällä Norwegianilla. En oikein enää näin viisikymppisenä jaksa remuta lentokentältä majoitukseen aamuyön tunneilla, ainakaan omatoimimatkalla.

---

Lue lisää Kreetan matkasta, Hania, kokkauskurssi ja Myrskyinen Kreeta!

---

Saavuttuamme Veronaan kävimme etsimässä avaimen majoituspaikkaamme. Nykyisin on ihan arkea leikkiä avaimen etsintää aina ennen majoitukseen pääsyä. Tästäkin on nyt tehtävä itselle mental note, en tätäkään halua enää harrastaa, joten on muistettava majoituksia etsiessä katsoa sellainen paikka, jossa ihminen ottaa vastaan ja luovuttaa avaime.

Veronan majoituspaikka valikoitui siksi, että se oli tarpeeksi suuri seurueellemme ja se oli noin viiden minuutin kävelymatkan päässä Arena di Veronasta. Areena on toinen Veronan päänähtävyyksistä. Toinen on Julian parveke, tai oikeastaan koko Romeon ja Julian rakkaustarina.

Arena di Verona on rakennettu 2000-vuotta sitten eli se on roomalainen areena, jossa on koettu suuria tunteita, taisteltu ja kuoltu, ikiaikainen draaman näyttämö siis. Tänä päivänä se on Veronan oopperajuhlien koti. Ja tämähän meitäkin veti puoleensa. Olen Savonlinnan tyttöjä, joten olen tottunut nauttimaan oopperasta historiallisessa miljöössä (voiko siitä muuten nauttiakaan), joten pakkohan meidän oli satuttaa matkapäivät niin, että pääsemme kokemaan oopperan vanhassa amfiteatterissa.

Areena on aikoinaan vetänyt noin 20 000 – 30 000 katsojaa. Melkoinen katsomo. En osaa sanoa kuinka paljon se vetää nyt oopperakatsomona, mutta olin ostanut meille liput lähes hattuhyllyltä. Hattuhyllyllä istuimena oli vain ikiaikaiset kivipenkit, me sentään istuimme tuoleissa, mutta hyvin liki toisiamme. Ooppera alkoi 21.15 auringon laskettua kuun noustessa taivaalle. Hellepäivien aikana lämpimäksi paahtunut amfiteatteri hohkasi edelleen lämpöä ja istuimme hyllyllämme kuin pienet haisevat sardiinit purkeissaan. Jalkatilaa oli “vähemmän kuin lentokoneessa” ja nuorempi teini järkyttyi kun kuuli että tätä kestäisi kolme tuntia, sattumoisin sama verran kun lento Helsingistä Veronaan, jonka hän siis toi esiin niin ettei jäänyt arvailtavaksi kumpaa kolmetuntista hän piti täysin turhana. 

Mental note to myself: jos tulet seuraavan kerran, osta paikat oikeasta katsomosta, varaa jokaiselle viuhka, tule ajoissa jotta jää aikaa käydä ostamassa vettä. Sillä oopperan tultaessa areenan portilla kerätään pois kaikki nesteet, joten ellei halua nääntyä helteisessä teatterissa, on ostettava ylihinnoiteltua juomaa.

Olin valinnut meille liput Aidaan, sillä ajattelin klassisen Aidan olevan myös teineille helposti lähestyttävä oopperakokemus. Mutta vaikka musiikki oli kaunista, kuten aina Verdillä, on tämänkin oopperan juoni niin melodramaattinen, että ei meistä oikein kukaan tainnut henkisesti lämmetä oopperalle. Muuten kyllä oli lämmintä ihan koko oopperan ajan.

Itseäni harmittaa klassisen oopperan ystävänä oopperoiden kauhean huonot juonet, sillä musiikki on usein hyvinkin kaunista ja viihdyttävää. Onneksi laulukieli on italia tai saksa, joten jos ei kovasti ponnistele ja lunttaa jostain, ei tiedä mitä lauletaan, se vähän helpottaa.

Veronan vanhankaupungin keskus on arenan tienoilla. Arenaa vastapäätä on Piazza Bra, jonka yhdellä vierustalla on ravintoloita ja kahviloita. Mekin kävimme yhdessä kahvilassa hervottoman kokoisilla jäätelöannoksilla. 

Piazzan vieressä on puisto, jossa istuskelimme ensimmäisenä Verona-päivänämme odotellessamme, että kello kulkisi ja pääsisimme asuntoomme. Puistossa oli hauskaa katsella turistin näköisten ihmisten kulkua. Puisto on myös pienen puluyhdyskunnan koti. Pulujen kanssa on aina oltava varuillaan, sillä nämä siivekkäät pulputtajat eivät pelkää mitään. Eivät nämä veronalaiset pulut kuitenkaan olleet mitenkään erityisen röyhkeitä eikä puluista tullut mieleen Linnut-elokuva, kuten voisin kuvitella Venetsian San Marcon -aukiolla käyvän. 

Areenan viereisillä kaduilla on Veronan vanhankaupungin vilkkaat ostoskadut. Heinäkuu on alennusmyyntien aikaa Italiassa ja erityisesti seurueen teinit nauttivat päästessään hypistelemään ja ostelemaan. Minäkin olin ennen matkaa päättänyt ostaa itselleni kauniin, italialaisen käsilaukun ja niinpä valitsin Furlan myymälästä itselleni sinisen käsilaukun. Nyt kun matkasta on tovi, saan iloa joka kerta käsilaukkua käyttäessäni.

Koska asuntomme oli aivan areenan takana, kuljimme areenan ohi usein ja joka kerta areenalle oli pitkä ja tuskaisen näköinen jono. Joten, tällä kertaa emme käyneet tutustumassa areenaan historiallisena kohteena. Tämä vähän harmitti, mutta en jaksanut yli kolmenkymmenen asteen helteessä edes ajatella jonottavani areenalle. 

Asuntomme sijaitsi Via San Nicolòlla, pienellä kujalla joka avautui kohti San Nicolòn kirkkoa. Ensimmäisenä nähtävyytenä Veronassa kävimme tässä pienehkössä kirkossa, jossa oli outo iso vaalea fasaadi. Kirkossa oli tavallisia ihmisiä harjoittamassa hartautta, joten liikuimme hiljaa. Tämä on hyvä muistaa myös varsinaisissa nähtävyyskirkoissa, ne ovat kuitenkin ensisijaisesti paikkoja, joissa ihmiset edelleen käyvät rukoilemassa ja jotka ovat merkityksellisiä heille.

Kirkosta kuljimme kahvilaan. Mielestäni tässä kiteytyy jotain Italiasta, mutta ehkä myös minusta matkaajana. Tärkeää on hyvä kahvi, kauniit kirkot ja taide.

Ensimmäinen kahvipaikkamme oli Café Martél osoitteessa Via Anfiteatro 12. Kahvila oli nappivalinta, sillä espresso oli erinomaista ja tuoreet cornettot maukkaita. Vaikkakin suklaisen cornetton sisällä oli niin paljon suklaista tahnaa, että se ei ollut niin hitti kun voisi kuvitella. Itse pidin eniten naturallista sekä pistaasin makuisella tahnalla täytetystä cornettosta.

Viikon aikana ennättää tulla kantapaikkoja. Pihaporttimme vieressä oli pieni baari, josta hain useat aamukahvit. Yhtenä aamuna istuin pienen pienellä terassilla ja join espresson nauttien siitä ettei ulkona vielä ollut liian kuuma. Ikävä kyllä, alueen jakeluliikenne kulki pitkin terassin edessä avautuvaa kujaa ja talojen välissä pörisevät ajoneuvot veivät varsinaisen rauhan tunnun. VIimeisenä iltana kävimme naapurioven baarissa drinkillä 18-vuotiaan tyttäreni kanssa. Drinkit olivat tuhteja, onneksi minulle, että sulkemisaika tuli vastaan nopeasti.

Muutaman askeleen edempänä oli pizzeria & ravintola Il Bacaro dell’Arena. Tässä kotoisassa paikassa söimme Italian matkan ensimmäiset pizzat ja nautimme ensimmäiset viinit, joten paikka jäi siksikin mieleen ihanana pienenä ruokakeitaana. Palasimme ravintolaan muutaman kerran, koska se oli hyvin lähellä asuntoamme ja henkilökunta oli mukavaa. Taisin kerran syödä jotain muuta kuin pizzaa, se muu ei ollut makuuni, mutta pizzat olivat hyviä. 

Itselleni ominaisesti olin ennen matkaamme tutkinut nähtävyyksiä. Olin mm. bongannut yhden linnan ja useita kirkkoja. 

Olen systemaattisen myyräntyön ansiosta saanut myös teinini pitämään kirkoista, joten kolusimme Veronan kirkkoja yhdessä koko jengin voimin. Tietysti teinejä kiinnostaa melko paljon ostelu ja pizzan syönti, mutta matkoilla minulla on sääntö, että joka päivä käydään jossain yhdessä. Veronan kirkkojen kohdalla päänähtävyys oli Veronan katedraali, Duomo di Verona. Joka itse asiassa pitää sisällään kolme kirkkoa.. Nykyinen kirkko on vihitty käyttöön 1100-luvun lopulla, mutta paikalla on ollut kirkko jo 300-luvulla. Aina tuhoutuneen tai pieneksi jääneen päälle on rakennettu uutta, joten nykyisessä kirkkokompleksissa on nähtävillä historiaa yli tuhannen vuoden ajalta. 

Katedraali on ulkoapäin oikeastaan aika vaatimattoman näköinen, todella iso totta kai mutta vaatimaton. Sisältä kirkko on täynnä uskomattoman hienoa taidetta. Olin ennen matkaa bongannut jostain, että kirkosta löytyy keskiaikaisen mestarin Tizianon työ ja se mielessäni aloin tutkia kirkon taidetta. En kuitenkaan ollut hakenut ennakkoon mikä työ (Assunzione della Vergine) oli kyseessä enkä kirkossa sitä bongannut, mutta katedraalissa jokainen seinän senttimetri on käytetty ja kirkko on rakennettu julistamaan jumalan sanaa, suuruutta mutta myös katolisen kirkon mahtia. 

Toinen hieno kirkkokohde Veronassa on San Zenon Basilika, jota veronalaiset pitävät kaupungin toisena katedraalina ja aikoinaan se on ollut enemmänkin veronalaisten kirkko, kun taas virallinen katedraali on ollut piispan vallan symboli. 

 San Zenon ulkoasu on 1100-1300 luvuilta ja se on yksi romaanisen arkkitehtuurin merkkirakennus vaikkakin gotiikan mausteilla ryyditettynä. Basilikan paikalla on perimätiedon mukaan ollut kirkko jo 400-luvulla. San Zeno on saanut nimensä Veronan suojelupyhimyksen, piispa Zenon mukaan. 

Itselleni vanhoissa kirkoissa käyminen on kiinnostavaa juuri historiallisen kerrostuman sekä kirkoissa olevan taiteen vuoksi. Aina sanotaan, jospa nämä seinät vaan voisivat puhua, mutta itse koen niiden puhuvan. Ei tietenkään sanoin, mutta jonkinlaisen tunneyhteyden voimin.

Se linna, jonka bongasin Google Mapsista ennen Veronan matkaa, oli Castelvecchion linna. Linna sijaitsee Adige-joen törmäällä ja se on restauroitu museoksi. Linnan salit ovat täynnä taidetta varhaiselta keski-ajalta moderniin aikaan. Teokset ovat hienoja, mutta minulle katseltavaa oli uuvuttavan paljon. Linnan kotisivuilla sanotaan että näyttelyhalleja on 29, ja kyllä niitä oli paljon. Vaikkakin itse uuvuin taiteen ja nähtävän paljouteen, on linna ehdottomasti käymisen arvoinen. Linna itsessäänkin on kiinnostava ja kirsikkana jäätelöannoksessa, sieltä avautuvat maisemat Adige-joelle ja joen ylittävälle sillalle ovat erittäin hienot. 

Veronan vanhakaupunki on todella hieno, niin erityinen, että se on UNESCOn maailmanperintökohde. Vanhakaupunki on melko iso alue Adige-joen mutkassa, mutta hyvin haltuun otettavissa kävellen. Vanhankaupungin ulkopuolella on todella kätevää kulkea paikallisbusseilla. Meidänkin seurueen matkanteko helteessä helpottui huomattavasti löydettyäni puhelinsovelluksen TicketBusVerona. Sovelluksessa toimi hyvin reittihaku sekä lippujen osto. 

Veronassa on myös roomalainen teatteri ja arkeologinen museo. Nämä löytyvät varsinaisen vanhankaupungin ulkopuolelta, toiselta puolelta jokea. Kävimme teatterilla, mutta en jaksanut kivuta arkeologiseen museoon. Sinne periaatteessa pääsisi hissillä, mutta heinäkuisena tiistaina, hissi oli epäkunnossa. Istuimme hetken teatterin kivisillä penkeillä ja täälläkin koin tiettyä historian havinaa. Näillä samoilla penkeillä ihmiset ovat istuneet kaksi tuhatta vuotta aiemmin ja vielä tänäänkin teatteri on käytössä.

Verona on Romeon ja Julian kaupunki. Vanhankaupungin sydämestä löytyi Casa di Giulietta eli Julian talo. Eräänä aamuna mekin kävelimme talolle ja saavuimme sinne juuri ovien avautuessa. Kävellessämme talolle olimme nähneet kauniiseen vihreään mekkoon pukeutuneen Julian kulkemassa Veronan katuja. Talolle tullessamme Julia oli jo kiivennyt parvekkeelle ja sieltä hän eteerisenä ja kauniina vilkutteli meille tavallisille ihmisille. Nopeasti Julian talon piha täyttyi ihmisistä. Emme käyneet talon sisällä, mutta siellä on pieni talomuseo. Romeon ja Julian rakkaustarinaan liittyen, Veronasta löytyy myös Romeon talo, se ei kuitenkaan ole avoinna yleisölle, lisäksi kaupungista löytyy Julian hauta, joka on rakennettu muistaakseni jotain elokuvatuotantoa varten. Ja tietysti Veronassa on Romeon ja Julian vihkikirkko, joka on San Zenon krypta.  Ikiaikaisen tarinan Romeosta ja Juliasta kirjoitti 1520-luvulla italialainen Luigi da Porto, Englantiin tarina kulkeutui Ranskan kautta ja kuuluisaksi sen teki Shakespeare 1590-luvulla kirjoittamalla näytelmällään. 

Kuljimme talon ohi useana päivänä, sillä se on aivan Veronan toisen suositun piazzan, Piazza Erben lähellä. Talon edessä oli joka kerta aivan valtava tungos. Ei oikein kutsunut. Joten, tämä on kohde, jonne kannattaa mennä heti aamusta ja henkisesti varautua tungokseen. 

Piazza Erben laidoilla on erittäin kauniita rakennuksia ja aukiolla on arkisin markkinat. Kaiken keskellä on Madonnan patsas ja suihkulähde. Suihkulähteestä voi ottaa vettä ja juoda, näin mekin teimme kuljettuamme myyntikojut läpi muutamaan kertaan. Erben päädyssä on Palazzo Maffei, jossa on Veronan suurin taidekokoelma. Tätä museota katselin vain ulkoapäin. 

Verona on erittäin rikas kohde. Onhan se ollut olemassa yli kaksi tuhatta vuotta. Se on myös maantieteellisesti kivasti keskellä pohjois-Italiaa, lähellä Gardajärveä ja melko lähellä Milanoa sekä Venetsiaa. Kuumuus hieman verotti intoa tehdä pidempiä retkiä, mutta kävimme bussilla Gardajärvellä. Bussimatka kesti noin tunnin, joten Gardajärvi on kätevästi saavutettavissa (myös junalla joihinkin kyliin) mutta kohteemme Peschiera del Garda oli täynnä turisteja enkä ollut suunnitellut meille sinne järkevää tekemistä niinpä me oikeastaan vain kävimme syömässä jäätelöä, katselimme turkoosia järveä ja palasimme Veronaan. Olisin halunnut mennä veneellä järvelle, mutta tämä ei järjestynyt sattumalta. Venetsiaan en olisi mistään hinnasta retkeillyt, sen verran itsesuojeluvaistoa minulla on. Muutenkin mietin nykyään jo jonkin verran sesonkeja ja mahdollista kanssaturistien määrää. Ymmärrän kyllä, että me ihmiset matkustamme silloin kun meillä on siihen mahdollisuus eikä silloin kun se olisi järkevää. 

Puuskuttavan kuumuuden lisäksi, mitä Veronan matkasta jäi käteen? Rakastuin Italiaan. Vaikka olen pitkään rakastanut Espanjaa, en ole koskaan kokenut samanlaista tunnetta kuin koin Veronassa. Olin täysin turisti, silti jollain tavalla koin kuuluvani sinne. Joten en usko, että Verona jää ainoaksi Italia-kohteeksi.